24.2.2011

pieniä grammanlähteitä





Helmikuunkin aikana olen edistänyt jo pari vuotta kesken ollutta tilkkupeittoprojektiani, helmikuussa tilkkuja on valmistunut kahdeksan. Tilkkulangat alkavat taas olla vähissä, käytän tähän peittoon jämälankoja ja myös jotain yksittäisiä keriä, lämpimiä värejä.

Syksyllä ostin Menitasta useamman somistekrän eurolla, ja nyt kaksi Garnstudion Paris-kerää on muotoutunut räteiksi. Oranssissa kerässä oli yhteensä neljä solmua, joten pääteltäviä lankoja pienessä työssä oli sitten 10, joka oli ihan liikaa. Keltaisessa kerässä solmuja oli onneksi vain yksi.

Töitä on siis yhteensä 10, ja grammoja niistä tulee 37+42+37 eli 116.

Ei kommentteja: