Muuten olen keskittynyt neulomaan poikaystävän villapaitaa, jonka aloitin kaksi päivää tammikuun puolella eikä sitä täten voida laskea hamsterointiin. Luulen kaikkineen, että helmikuun neulontasaldoni tulee täällä jäämään pieneksi, koska yritän edelleen saada viime vuoden puolelta jääneitä keskeneräisiä projekteja loppuun. Toiset sukat ainakin vielä teen hamsterointina, koska kuopuskin tarvitsee oman uuden parin. On noloa, kun neulojan lapsi kulkee päiväkodin villasukissa.
Pikaohjeet tämän blogin kirjoittajille: - Käytä aina 11-alkuista tunnistetta, esim. 11valmiit, 11esittely jne. - Muista myös aina 11OmaNimimerkkisi, esim. 11Kristiina - tunnisteeksi 11valmiit, kun raportoit valmistuneita - jos on monta tunnistetta, laita pilkku väliin luettelossa, esim. 11Kristiina, 11valmiit
11.2.2009
Lapsen sukat
Muuten olen keskittynyt neulomaan poikaystävän villapaitaa, jonka aloitin kaksi päivää tammikuun puolella eikä sitä täten voida laskea hamsterointiin. Luulen kaikkineen, että helmikuun neulontasaldoni tulee täällä jäämään pieneksi, koska yritän edelleen saada viime vuoden puolelta jääneitä keskeneräisiä projekteja loppuun. Toiset sukat ainakin vielä teen hamsterointina, koska kuopuskin tarvitsee oman uuden parin. On noloa, kun neulojan lapsi kulkee päiväkodin villasukissa.
Grammat laskettu, ja parempi se on saada vanhat työt tehtyä pois nurkista, etteivät jää ufoutumaan...se vaara niissä on, jos jättää pitkäksi aikaa tekemättä. Ja sitten vielä unohtaa senkin mitä oli tekemässä...
VastaaPoista