1.4.2010

Kylläpä kuukausi meni äkkiä! Itse en ihan päässyt tavoitteeseeni ylittää edellisvuoden saldo, mutta voin olla kaikin puolin tyytväinen. Viimeisen viikon aikana en ehtinyt saada valmiiksi uusia töitä, vaikka neulonut olenkin tosi paljon. Minulla jäi pari hamsterityötä kesken, joista voi käydä tarkemmin lukemassa blogissani.

Kiitokset Puputsille apuemännöinnistä ja myös muille 5-hamstereille hyvän kevään toivotukset!

-MinskuH

Viimeinen loppuraportti

Viimeinen loppuraportti tulee hieman myöhässä, sillä tyttären sairastelun takia olen ollut aivan pihalla päivissä: olisin voinut vaikka vannoa, että keskiviikko on tänään! Joka tapauksessa saldot ovat tässä:

Aija-Leena 956 g
Altocumulus 435 g
Eva 636 g
KirstiC 733 g
Kookos 200 g
Meira 428 g
Mii 398 g
MinskuH 584 g
Mymmeli 236 g
Neulovanelli 1029 g
Puputsi 1045 g
Saga 2615 g
Sahrami 907 g
Tintin 2022 g
Tyrni 178 g pudonnut
Unki 760 g
Worsted Knitt 399 g

Yhteensä: 13 155 g
eli n. 263 = 50 gramman lankakerää

Yhteinen kulutuksemme oli päätähuimaava: yli 13 kiloa lankaa! Yksittäisistä neulojista eniten neuloi Saga, joka neuloi mahtavat 2615 grammaa. Onnea Sagalle! Jäämme odottamaan hamsterien kokonaissaldoa ja palkintojenjakoa, kun ylidiktaattori saa laskettua apuemäntien raportit.

Tarkistakaa taas omat saldonne ja kommentoikaa tähän postaukseen, jos grammoissanne on jotain häikkää. Viimeisiä töitänne voitte ilmoittaa vielä tämän torstaipäivän loppuun asti, ilmoitan sitten mahdolliset muutokset huomenna Kristelille.

Edit. Sagahan se meidän blogin parhaat tulokset veti eikä Tintin, pahoittelen sekaannusta!

Puputsin viimeiset

Loppuhamsterointi meni hieman plörinäksi, kun tytär tuli kipeäksi ja oli pelkkää tissivauvaa. Onneksi nyt tyttö on terve ja sain kuin sainkin viimeisteltyä yhdet polvisukat. Aiemmin oli jo valmistunut beige salomoninsolmuhuivi. Yhteensä näiden töiden saldo oli 314 grammaa. Ihan tyytyväinen olen saldooni, vaikka ainahan sitä haluaisi tehdä enemmänkin.

31.3.2010

Viimeinen Sahramista

Tämän vuoden virallinen saldo Sahramista on nyt sitten tiedossa. Sain illalla valmiiksi esikoiselle tarkoitetun pipon, Samos Lollipoppia meni 57g . Pipo olikin mieleinen, nappasin sen pois pojan päästä punnitakseni sen, niin jo alkoi kuulua kiljuntaa, että takaisin se! Pipo on edelleen päässä, pojan nukkuessa.

Kovin paljoa en siis jäänyt kokonaisesta kilosta, mutta olen kyllä näinkin (907g) tyytyväinen. En tehnyt yhtään vaakatilkkua saadakseni hyviä kulutuslukemia, vaan kaikki kutomani työt olivat tarpeeseen. Ja harvinaista kyllä, kudoin pääasiassa itselleni.
Yhtään lankaa ei ole tehnyt mieli ostaa, siihen varmasti on suuri syypää se, ettei enää tässä huushollissa ole tilaa yhtään. Siihen tulee muutos lähitulevaisuudessa (no, tämän vuoden aikana kuitenkin) - eihei, en aio tehostaa langankulutustani, vaan alan rakentaa laajennusta taloon!

Kiitos kaikille seurasta, onkohan kenelläkään tavoitteena jatkaa lankalakkoa edelleen? Itse en ajatellut tosiaan heti rynnätä kaupoille. Otan kuitenkin sellaisen armollisen tavoitteen, että saan ostaa lankaa, kun jotain sopivaa tulee vastaan tai löydän tarpeen, johon kotona olevat muutamat kymmenet kilot eivät täytä. Ehdoton kielto minulla vain yllyttäisi langanostoon....

Loppukiri


Olen tehokkaimmillani deadlinen koittaessa. Tässä viimeiset aikaansaannokseni Lankahamstereihin. Neulepusero kummitytölle (10 v) Novitan Siljasta 282 g, sytomyssyjä jämäpuuvillalangoista 146 g, koukuttu&virkattu penaali Katia Bombay-langasta 64 g sekä virkattu&punottu kaulahuivi Kotiväestä ja ekosilkkilangasta 160 g. Yhteensä siis 652 g!
Tarkempaa tietoa näistä projekteista tulee blogiini lähipäivinä.

Kiitos kaikille kanssahamstereille. On ollut kivaa.
Hauskaa loppukevättä!
t. Tintti

Lankaa kului 28 g, viimeinen työ


Eilen illalla kokeilin virkkausta. Lankana jostain tullutta puuvillaa ja tuloksena kaksi pikkuista kukkasta, niin kevyitä että vaaka ei ilmoita mitään. Löysin myös turkoosia paksua puuvillaa pikkuisen kerän ja neuloin tänään sydämen, yhteensä 28 g. Taitaa päätyä patalapuksi koska tein silmunkin. Tähän päätän panokseni ja kiitän teitä kaikkia ihanasta seurasta ja hauskasta leikistä! Hyvää Pääsiäistä ja ihanaa kevättä!

Viimeiseni






Lopuksi valmistui muutama sytomyssy, lankaa näihin myssyihin kului yhteensä 333 g. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen omaan langankulutukseeni tässä kuussa. Olen neulonut yli kaksi kiloa lankaa joksikin valmiiksi. Lisäksi lahjoitin pari muovikassillista lankoja eskarilaiseni päiväkotiin. En niitä punninnut, mutta eiköhän niissä jokunen kilo ollut. Lisäksi tuli siivottua lankavarastoja, ja löysin lankoja, varsinkin huivilankoja, joita en edes muistanut omistavani. Ainoa pettymys oli se, että en saanut virkattua jämälankoja peitoksi, kuten olin suunnitellut. Muutaman neliön peittoon sain kuukauden aikana virkattua, mutta näiden paino on vain 175 g, joten näistä ei syntyisi vielä edes vauvanpeittoa. Mutta tästä on hyvä jatkaa.

Se on loppu ny

Viimeiset Vaaka-tilkkuni kannan kekoon, eli 25 g ja 35 g. Tämä on ollut tosi kiva kuukausi, kuten arvelinkin. Hauskinta oli seurailla, mitä kaikkea muut ovat saaneet aikaan. Salainen tavoitteeni oli puoli kiloa kulutettua lankaa, ja sehän ylittyi kirkkaasti. Kiitokset kaikille!

Suopursu


Lanartus Fine Merino Sock langasta syntyi Kipakoitten neulekalenterista otetulla ohjeella Suopursu-huivi. Painoa 89 grammaa. Parempia kuvia blogissa ehkä jo huomenna...
Saldo jää osaltani tähän, tyytyväinen olen töihini, vaikka määrällisesti ei paljoa syntynytkään. Pitsineuleellakaan kun ei hirveästi ole mahdollista grammoja kerryttää. :)
Ai niin ja kuvassa on tiukka rajaus, koskapa kuvatessa unohtui sotkuja lattialla. Piti vaan hoitaa homma nopeaan ettei unohdu päivittää.

vihoviimeiset

Olen totaalisesti unohtanut koko bloggaamisen viime aikoina. Ja lankahamsteri-raportoinnin. Onneksi olen sentään neulonut. En paljon, mutta sentään jotain.

Ensinnäkin sain pari päivää sitten valmiiksi Alicia Tabardin - eli palmikkoliivin . Lankana oli ihana South West Trading Companyn soysilk-villalanka Karaoke. Lankaa kului tasan 328g Toinen valmistunut on virkattu kassi - jonka pinta muistuttaa mielestäni enemmän punottua (voisi erehtyä kauempaa luulemaan niini/olkikassiksi) kuin virkattua. (kyllä - virkkasin! ekaa kertaaa kahteen vuoteen! ) Harmi ettei ole parempaa kuvaa vielä. Lupaan laittaa blogiini tod. näk viikonloppuna kun on aikaa. Lankaa tähän meni 236g. (lankana Rowanin All Seasons cotton, jämät ruskeasta , josta aiemmin neuloin Panbe-tunikan, + reilu 3 kerää beigeä. ) Tosi kiva kassi tuli. (vaikka olenkin itse jäävi sanomaan...)
Kivaa oli taas kerran - harmi että työkiireet vei mahdollisuuden seurata tarkemmin muiden tuotoksia. Kiitos kanssaneulojille! (huomenna päräytän nettikauppaan ja ostan kasan Rowanin Fine Milk Cottonia neuleeseen -joka on aivan pakko saada neuloa:-)

Valmistuneita

Koska olen ollut lomalla, olen jopa ehtinyt tehdä käsitöitä. Muunmuassa Novitan Hippystä kaksi verkkopontsoa. Tai yhden pontson kahteen kertaan. Ekalla kerralla ajattelin kerrankin tehdä ohjeen mukaan, ja lopputulos oli karmea. Purin ja tein oman pääni mukaan, ja nyt se on ihan mukiinmenevä (ei mulla ole noin isoja tuoppejakaan kyllä). 226g

Koko kuukauden olen joutessani kutonut villasukkia itselleni, Tofutsieta ja Nallea yhdessä, kun tuo kitiinilanka oli itsessään niin ohutta ja joustamatonta (en tykkää siitä ollenkaan). Sain nekin tänään valmiiksi. 80g

Varkkopontsosta ja sukista ei ole tähän hätään kuvaa, aiemmin tekemäni tunika sen sijaan on kuvattu ja kuva siirretty jopa koneelle:

30.3.2010

Viimeiset hamsteroinnit, 58 g

Näyttää siltä, etten ehdi enempää saada valmiiksi maaliskuussa, mutta tässä kuva edellisistä ja juuri valmistuneista , 58g tumpuista. Runsaasti lankaa on vielä varastossa, mutta kivasti sitä on kulunutkin. Tämä leikkimielinen neulonta on ollut erinomaisen hauskaa!

Tuplaan taas!

Hurahdin taas vaihteeksi hahtuvaan ja aloitettu kiekko oli ihan pakko neuloa loppuun. Siitä tuli sitten aika monta lisäimua ipanan vaippoihin. Helppoa ja nopeaa. Sain käytettyä 100g hahtuvaa.

29.3.2010

Loppukiri

Pistin töpinäksi ja sain aikaan kahdet kämmekkäät Novitan Karusellista (kulutus n. 100 g) ja hartiahuivin Novita Rose Mohairista (kulutus n. 100 g). Ellei nyt ihmeitä satu, nämä taitavat jäädä viimeisiksi hamsteritöikseni. Kuvia seuraa myöhemmin. Kiva oli olla hamsteritempauksessa mukana, vaikkei niin kummoiset saavutukset olleetkaan. Jatkan varmaan omaa hamsterikuutani vielä vähän aikaa, että saan tehtyä tilaa kesälangoille. :)

Sukat

Noviembre-sukat Maijasta. 80 grammaa.
Tosin alkuperäisestä ohjeesta otin vain silmukkamäärät ja pintaneuleen. Muuten neuloin kärjestä aloittaen ja kantapää on erilainen, samoin varren ribbi.

Viimeiset "oikeat" hamsteritukset

Lomalla syntyi parit sukat, 87 g ja 75 g, sekä Baktus-huivi, 72 g. Valmiiden töiden osuus kasvoi siis yhteensä 234 g verran.
Niin vähän on päiviä jäljellä, etten ehdi millään tehdä mitään järkevää valmiiksi. Yritän vielä tehdä muutamat Vaaka-tilkut ennen maaliskuun loppua.
Kauhistelin/ihastelin kanssahamstereiden grammamääriä... miten ihmeessä joku voi neuloa 100 g:n päivävauhtia...?!

28.3.2010

Tumput koulureppuun

Sain valmiiksi tumput, ne menevät Vaakan koulureppukeräykseen, 61 g. Tässä hamsteroinnissa on myös eräs hauska piirre; löytyy ihania neuleohjeita vaikka kuinka paljon. Sain myös työtoverilta lahjaksi vanhoja neulelehtiä. Harmi, että tilaa on rajallisesti.

Valmis kori


Vihdoinkin jotain valmista! Huopakori taitaa jäädä osaltani kuukauden ainoaksi saavutukseksi, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Ajattelin säilyttää korissa - yllätys, yllätys - lankoja. :)

Kori on virkattu Novitan Huopanen Mixistä. Lankaa siihen meni 398 grammaa.

Sytomyssyjä


Viisi sytomyssyä HUS:n kampanjaan. Lankana korin pohjalta löytyneitä puuvillalanka- ja puuvillasekoitenöttösiä. Tiivis malli nieli 244 g lankaa. Äiti teki vielä suuremman loven lankavarastooni, mutta sitä ei valitettavasti täällä lasketa :-). Yksityiskohtia blogissani.