17.2.2007

Tekeillä



Puolivuotiaan sukat jämälangoista päättelyä ja punnitusta vaille.



Flower Basket Shawl vaiheessa.

Roope Ankan rahapussukka

Appiehdokki sai syntymäpäivänsä kunniaksi lahjakortin parempaa tyynyä varten, ja rahoille oli saatava jonkinlainen sievä säilytysrasia/pussi/mikä ikinä. Nakkiuduin neulomaan pienen nyssäkän, kun tuli hieman kiire valmiin pussukan hankkimisessa.



Ihan passeli tehtäväänsä varten tuosta tuli ja näyttääkin ihan sarjakuvien rahasäkeiltä. Jotain kaapin pohjalta löytynyttä ruskeaa akryyli(?)lankaa kului yhteensä 20 grammaa.

huivi



Tämmöinen jämähuivi kehkeytyi armaalle Miähelle.

Peruslankana oli vihreä Sportti, josta tein joskus aiemmin lapaset ja pipon. Lanka ei nyt yksinään enää olisi riittänyt mihinkään, joten otin sille kaveriksi jämälankavaraston muut vihertävät langat.

Kulutus 122 g.

Pari uutta työtä


Hei!
Vihdoin saan näytille pari kuvaa viimeksi valmistuneista töistä.

Tässä on ribbineule 7 veljeksestä isommalle pojalleni. Puseron koko on jotain 150 ja 160cm väliltä. Vähän iso vielä, mutta mahtuu varmaan ensi talvenakin. Pusero ei ihan viime viikkojen pahimmille -30 asteen pakkasille ehtinytkään!
Langat ostin jo pojan ollessa eskarissa, nyt poika on toisella luokalla. ;o)) Itse en ole kovin ihastunut tuohon vihreään väriin, mutta se on pojan lemppareita. Olen aina silloin tällöin esitellyt hänelle lankoja, että vieläkö haluaa tämän värisen villapuseron.. No nyt oli kovasti tyytyväinen puseroonsa, ja se on ollut jo käytössä parina päivänä. ;oD

Lankaa puseroon kului 460g.



Tekaisin vielä jäljelle jääneestä Fritidsgarnista itselleni huovutettavat villasukat. (Pipo ja lapaset on valmistuneet jo aikaisemmin.) Koko vähemmän siro 42.

Sukkien, tai pitäisikö sanoa Töppösten, koska eihän tuollaiset tallukkaat mihinkään kenkiin mahdu, langanmenekki oli 142g.


Nyt palaan takaisin Jussi-langan pariin, puolitoista sukkaa on valmistunut tässä kuvien valmistumista odotellessa. Kivempiakin ideoita olisi varastolangoille, mutta haluan totisesti eroon tuosta Jussista. ;oP

16.2.2007

Taas yhdet villasukat valmiit!

Villasukat numero kolme valmistuivat. Ne taitavat
matkata ensi viikolla siskon jalkoja lämmittämään
Turkuun. Täytyy kipaista viemässä ne postiin.
Villasukkien väri on musta, lankana Seitsemän
veljestä ja paino 80 grammaa.

Ennen villasukkia valmistui Modan ohjeella
sellainen lenkkihuivi Hippystä. Väri oli musta-
valkoinen. Painoa tällä virkatulla huivilla oli 190 g.
Huivi matkustaa kaverin kaulaa lämmittämään
myöhäisenä synttärilahjana. Minun tekisi mieli tehdä
itselle kanssa samanlainen huivi, mutta lankavarastosta
ei löytynyt sopivaa väriä. No ehkä maaliskuussa voin
sitten käydä hakemassa kaupasta jonkun juuri oikean
sävyn ja tehdä itselle samanlaisen huivin.

Huokausten huokaus

Kiusallista huomata omistavansa enimmäkseen vain tylsiä lankoja. Tai siis, kaikki ne mistä tohdin nyt sen suuremmin ajattelematta alkaa tekemään mitään ovat tylsiä - siis tylsän värisiä. Tekisi mieli tehdä jotain kirjoneuletta tai muuta rillistä, mutta ei. Aloin kuitenkin illalla toiveikkaana väsäämään viimeisistä seiskaveikan jämistä Knittyn Fetching-mallilla raidallisia kämmekkäitä. Tämä siis tapahtui heti sen jälkeen kun olin laittanut alulle tylsänväriset saapassukat. Kriisi! Onhan minulla toki jemmassa muun muassa ihanaa virolaista ohutta villaa ruskansävyissä, mutta ei sitä noin vaan raaski sijoittaa mihinkään harkitsemattomaan. Tämä siis tarkoittaa, että kaikki ihanaiset langat jäävät odottamaan yllättävän itsevarmaa luovuuden vimmaa hamaan tulevaisuuteen. Huokaus.

15.2.2007

houkutuksia ja lahjuksia

Kävin tänään Anttilassa. Siellä oli Novitan uutta bambulankaa. Ihanaa se ruskea, sitä on saatava ensi kuussa omaan koriin. En ostanut, hipelsin vaan hellästi. Valkoiset kerät meinasi tulla väkisin mukaan, ne vaan tippuili sieltä hyllystä miun syliin ja olin jo melkein hysteerinen kunnes rakas vaimo sitten pisti ne takaisin hyllyyn sanoen että tullaan hakemaan ne si muutaman viikon päästä. :D

Ja kun tulen kotiin niin miuta odottaa paketti SNY:ltä ja siellä on kerä austermannin bambou soft coloria! Salainen Neuleystävä oli urkkinut tietoonsa että himoitsen käsiini bambulankaa ja nyt sitä on si kerän verran, ihanissa väreissä! Ja on se ihanaa! Hipellän sitä vaan ja mietin mitä siitä tekisi. Ehkä mä vaan hipellän ja ihastelen sitä hetken aikaa. :D

Pikainen välityö, 100g woolia (miinus nöttöset) ja nöttönen kureyonia. Vaakani tarkkuuden rajoissa merkkaan kulutukseksi 100g, koska nöttöset olivat alle 10m lankaa :).

Grammoja ja sääligrammoja


* Ilmoitetaan ensinnäkin piukeat 18 g jämälankatyöstä, eli pikkuneidin barbie on saanut tänään uuden juhlaklänningin. Teoksesta löytyy kuva blogissani, käytetyt langat olivat Novitan persikanvärinen Wool sekä SandnesGarn Funny valkoisena.


* (Ne aiemmin ilmoitetut ystävänpäiväjutskat oli muuten patalappuja, kuva niistäkin löytyy tämänpäiväisestä postauksesta blogissa.)

* Lisäksi mitä nöyrimmin käännyn Rouva Ylipäähamsterituomarin puoleen. Kaapissa huolella vaalittu UFO on nimittäin valmistunut. Pusero vaaleanlilasta Haituva-langasta on aloitettu joskus viime vuosituhannen puolella, oletettavasti 90-luvun hyvinkin alussa, sillä varsinaista muistikuvaa esimerkiksi langan ostopaikasta ei enää ole.
Vartalo-osat oli tehtynä, mutta lanka oli niin vähissä, ettei se enää riittänyt hihoihin - siksipä työ olikin jäänyt kaappiin marinoitumaan. Kokonaan purkaminen ei olisi ollut hyvä idea, sillä lanka on tosi pehmeää ja menee purkaessa ikävän näköiseksi.

Olen nyt purkanut tehdyt kaksi hiharesoria sekä epätoivoisen yritelmän, eli yläpäästä aloitetun hihanalun. Ompelin osat yhteen, neuloin resorit hihansuihin ja kaulukseen, joten toppi/ liivi on nyt pingoittamista vaille valmis. Otin kuvan ensin (kainalossa näkyykin joku kumma ryppy) , nyt se tuolla jo suoristuu.

Painoa työllä yhteensä n. 270 g, mutta siis vain nuo resorit ja yhteenliittäminen on hamsterointia sekä ne puretut hihanalut.

Jään odottamaan armollisen Rouva ylituomarin harkintaa asian suhteen :).

edit, lisäsin linkit kuviin pe klo 12.

Plonp, plonp...hamsterigrammoja

Tänään punnitsin viimeistelemäni kolme pikkutyötä. Armas aviomieheni vatäytyi kaupassa jostain kumman syystä perunalaarien taakse minun ryhtyessäni punnitsemaan aikaansaannoksiani. Omituista. Tässä tulokset:

-puna-vihreät raitasukat vanhemmalle pojalle 7-veljeksestä 48g
-LNLP-huivi punaisesta Isoveljestä 70g
-PomPom-huivi punaisesta Isoveljestä 148g

Lapaset valmiit

Juuri valmistuneet alpakkalapaset ja grammoja kertyi lisää näistä 60 :-)

Pikavälityö

Enpä keksinyt eilisiltana muutakaan neulottavaa, niin tein Novitan Isoveli-jämistä kämmekkäät ihan itselleni. Nopeastihan ne valmistuivat. Palmikko kuvio on periaatteiltaan sama kuin eilen lopettamani neuleen hihoissa, mutta näissä se ehkä näkyy paremmin. Niin, ja palmikon silmukkamäärä on 8 kahdentoista sijaan.

Lanka: Harmaa Novita Isoveli
Puikot: 4.5mm bambut
Kulutus: 51g.

14.2.2007

Keskiviikon iltapuhde

Tällä viikolla on neulottu aivan hurjasti, en meinaa pysyä millään vauhdissa mukana. Kiihtyyköhän vauhti ensiviikkoon?

Kaikenkaikkiaan on neulottu hurjat yhdeksän kiloa! Valmistuneita neuleita ja virkkuitakin on yhteensä 121 kappaletta.

ajvilla huristeli ensimmäisellä viikolla heti aluksi kärkeen villapaidalla ja niitäkin on jo toinen ilmestynyt kaappiin toinenkin. Yhteensä ajvillalla on neulottuna neljä neuletta, joista kaksi on villapaitoja. Neuleet ovat myös ilmeisen sivistyneitä teatterissa käyvijöitä. Grammoja on kertynyt 1567 yhteensä.

Alien ei vielä ole saanut mitään valmiiksi, mutta puikoilla on upea slipoveri.

annaliina on saanut myös valmiiksi neljä työtä, joiden yhteispaino 433 grammaa. Näistä tällä viikolla valmistuivat lämpimät tossut ja lapaset.

Elli on mukana hamsteridietillä kahdeksan kalorin versiona. Yhteensä valmiina on kaksi työtä ja niiden yhteispaino on 59 grammaa.

HannaK sai tilinsä auki kahdella sukkaparilla. Ilmeisesti flunssa on kiusannut siellä niinkuin täälläkin. Yhteensä neuleiden paino on 120 grammaa.

hanna-h on ahkeroinut parikin bolero-villapaita-hupparijuttusta kuluneella viikolla. Valmistuneita neuleita on yhteensä kuusi kappaletta, joista suurin osa on tältä viikolta. Valmiit neuleet painavat yhteensä 1175 gramma, hanna-hkin on kilon ylittäjä siis!

Helmis on ollut hirmuisen ahkera tämän viikon aikana, neuleita on kertynyt reippaasti yli kilon. Tällä hetkellä Helmis porskuttaa kärjessä, mutta muuta muukin on aivan hännillä. Helmis on saanut tällä viikolla valmiiksi muun muassa villapaidan. Kokonaissumma on 1860 grammaa ja 18 valmista neuletta!

Iva on mukana hamsterien vahvassa keskikulutuksessa tuloksella 383 grammaa ja neljä valmista neuletta. Valmistuneita on muun muassa kaunis bikinitoppi ja punaiset lapaset.

Katri on monen muun hamsterin lailla saanut valmiiksi neljä neuletta. Näiden paino on 455 grammaa. Ilmeisesti valmistuneissa on mukana muun muassa Ullan LNLP huivi ja villasukkia.

Kimalainen on hamsteroinut kahden työn voimin, joiden yhteispaino on 150 grammaa. Yllätyksenä taisi tulla äidin lahjoittama lankamäärä, reilu kilo. Valmiiksi on tullut muun muassa kaunis kaulaliina Palmasta, tuosta monen hamsterin korinpohjalle eksyneestä langasta.

Marja on ollut kovin hiljainen, onkohan kiireitä?

Merjuli sai ihan alkuhamsteriviikosta (nämähän eivät mene kalenteriviikkojen mukaan) valmiiksi kauniit kämmekkäät. Painoa näillä on 50 grammaa, joka on myös kokonaissaldo.

Pirjon kokonaissaldo on 768 grammmaa ja kahdeksan valmista neuletta. Valmistuneissa on mukana muun muassa topakka ja suloinen huovutettu pupu.

Sarikin avasi tilinsä tällä viikolla. Kokonaissaldo on 87 grammaa ja kuusi työtä. Näitä ovat muun muassa iloisenväriset vapaavirkatut tilkut ja kaksi barbinmekkoa. Katsokaa linkkivinkkikin (kommenteissa) jos barbinvaatteille on kysyntää.

Sire on neulonut hurjat 40 työtä. Tosin täytyy myöntää että moni näistä on tilkkuja ja kalojakin on kokonainen parvi. Grammasaldo on 881.

strilla sai myös tilinsä auki tällä viikolla, grammoja on yhteensä kulutettu 60 ja valmistuneita neuleita on konttineulekaulaliina. Hurmaavan värinen, eikö?

Susanna ehti lopulta mukaan. Valmiina on monen muun lailla Calorimetry ja lisäksi sukat palmasta. Neuleita on siis valmiina kaksi ja grammoja kulutettu 41.

Taija K on blogin varaapuemäntä ja on huhkinut myös neuleita valmiiksi. Sukkapareja on kertynyt yksi ja calorimetryjä jopa kaksi. Kokonaisuudessaan grammoja on kertynyt 144.

Tuin kokonaiskulutus on 214 grammaa. Tällä viikolla hän on riemastuttanut meitä esimerkiksi kauniin värisillä lapasilla. Valmistuneita töitä on yhteensä kolme.

tuitu on saanut lapsilleen valmiiksi Project Spectrumin hengessä hurmaavat pipot Foxista. Onkos täällä monia muitakin Spectrumissa mukana olijoita? Itse en ole vielä oikeissa väreissä onnistunut neulomaan. Grammoja tuitulla on 122 ja valmiita neuleita kaksi.

Villapallo on ahkeroinut neljä melkein samanlaista pipoa. Kuulemma ovat tulossa Ullaan, kerrassaan kannatettavaa. Näiden neljän pipon paino yhteensä on 325 grammaa.

zeska, eli minä, olen saanut aikaiseksi neljä työtä, kahdet sukat, yhden calorimetryn ja yhden pikkupussukan kännykälleni. Grammoja on toistaiseksi 175, mutta työn alla on esimerkiksi lapaspari, jonka ohje on tulossa Ullaan.

Yhteensä blogissa on neulottu muun muassa yhdeksän calorimetryä, kuusi villapaitaa ja viisitoista paria sukkia. Eiköhän tässä lämpösinä pysytä!

Pipa


Virkkasin jämälangoista itselleni uuden hatun. Tämä on mukava päässä, olen pitänyt koko illan sisälläkin kun tämä ei kutita ollenkaan ;) Vaakaa ei ole tälle työlle nyt lähettyvillä, mutta arvioin sen painavan n. 65g. Valkoista lankaa kuin meni koko kerä ja tämä on paljon painavampi kuin kalatilkut yhteensä.

Silliparvi


Minäkin olen innostunut neulomaan kalatilkkuja, näistä valmistuu joskus vauvanpeitto. Kiirettä minulla ei ole, sillä ei ole vauvaakaan vielä tulossa ;) Lanka Novita Nalle Colori. Tähän mennessä on valmistunut 16 kalaa ja painoa näillä on yhteensä 56 g. Yksi kala siis painaa vaivaiset 3,5 g, pituutta on 9 cm ja leveyttä n. 6 cm.

gramma kerrallaan...

Uudemmankin nettikatkoksen varalta ilmoitan täten punnitustuloksen tämän viikon ystävänpäivä"jutuista".
Kaksi kappaletta pieniä virkkuita, yhteispaino huikeat 49 g.

Yritän edelleen tsempata itseäni saamaan edes yhden ikuisuusprojektin häviämään komerosta, mutta vaikeaa se on..

Tilaa lankakoriin

Jostain käsittämättömästä syystä lankakoriini oli pesiytynyt muutama kerä Novitan Hiphop-lankaa. Päätin siitä varioida sitten itselleni Knittyn ohjeella Blackberryn. Tämä on nyt siis jonkun tyypin bolero tai shrug, whatever ;) Hihansuissa on Sirdarin jotain jämälankaa, villan ja puuvillan sekoitusta. Jätin ohjeen nyppylät hihansuista tekemättä kun en semmosista pidä. Harmi että hihojen nätti palmikko ei tässä psykedeliavärityksessä oikein näy. Lisäksi sivuihin tulee ällöt pussit ennen resoria, mutta kun sen kiristää oikein niin niistä pääse aika hyvin eroon :P
Pääasia että pääsin langasta eroon. Ja sitähän kului yhteensä 437g.

Yritin ottaa kuvaa siitä myös päälläni, mutta uskokaa tai älkää, se onnistui tätäkin huonommin. Ehkä laitan blogiin kuvan jos joku joskus kuvaisi sen päälläni. Peilin kautta on aika hankalaa..

Lapaset sitten tuli


Lauantain epätoivoprojekti nimettömästä pellava-villasekoitelangasta. 155 grammaa lopullisena painona. Saa nähdä miten käyttäytyvät tosikäytössä, vaikka tuhdit ovatkin.

Olen pahoillani kuvieni laadusta - Häpeän sitä suuresti, mutta aikaa suurempaan asetteluun ja käsittelyyn ei oikein irtoa. Käyhän noista nyt kuitenkin ilmi mitä on tullut tehtyä, vaikkeivät kovin edustavia olekaan.

Rentoutustyö

Oli pakko pitää taukoa neulepuseron tekemisestä ja päätin kokeilla vapaavirkkausta (vinkki Aman virkkausnurkasta). Tosi hauskaa! Lankana olen käyttänyt sellaisia jämälankoja, joille en aikaisemmin keksinyt mitään käyttöä. Tähän niitä uppoaa :) Nyt tilkkuihin on mennyt lankaa 68 grammaa.

13.2.2007

yhyy, ei mitään raportoitavaa~

Miulla on valmistunut sitten viime bloggauksen yksi sukka keltaisesta seiskaveikasta. Paria ei tuolle ole vielä edes aloitettu eikä se houkuta sitten yhtään. Vaikka varpaita palelee kun viimeisetkin kenkiin mahtuvat villasukat alkaa vedellä ihan viimeisiään. Ei vaan halua. Laikan raitapaita on edennyt siihen että takakappale on valmis ja etukappalettakin tehty muutama raita. (sen jälkeen ko olin ensin sohlannut: keksin jostain että tein takakappaleen raidat 7 kerroksella niin että vaihto oikealla kerroksella. No eihän se onnistu niin että kuljettaa lankaa koko ajan työn reunassa. Minä neulon, puran, neulon, puran. En laita luennolta laikalle kotiin viestiä että miten ne raidat menee vaan olen itsepintainen luupää. Tulen kotiin lähes itkua vääntäen ja lasken ne kerrokset. Kahdeksan. Ei ole totta. Ei näin. Ei. )

Mulla vaan on ideatulvaa. Kädet paleli tänään luennolla sen verran että kaapissa oleva mohair kyllä muuttuu hihattimeksi, säädän itseni vähän ohjetta ja katon mitä saan aikaiseksi. Luultavasti hermojen menetystä ja kyyneleitä mutta itsepähän olen tilanteeni luonut.

Mä olen muuten ihan liian kilpailuhenkinen tämmöiseen. Miulle tuli jo päivällä angsti siitä kun en saa mitään valmiiksi vaikka on raporttia väännettävä illalla. Vaikka miun päätavoitteena piti olla sen etten osta uutta lankaa. Äh.

Raportus

Niin, se lupaamani kilon ylitys.
Viimeisimmän raportin jälkeen on valmistunut seuraavaa:
  • Villapusero (koko M) Isoveli-langasta, kulunki 6½ kerää eli tarkemmin sanoen 647 g
  • rannekkeet Foxista 36 g
  • Teddy Galaxi -poncho 172 g
  • 4 kpl tilkkuja Huopasesta, yht. 73 g

Jos oikein pinnistän ja ponnistan matikanpuoleista aivolohkoani, niin yhteiskulutukseksi tulee suunnilleen 1811 g.

Villapuserosta (siinä näkyy ne rannekkeetkin) ja tilkuista on kuva mun blogissa, ponchosta tullee kuva myöhemmin. Nyt en jaksa jäädä latailemaan enää kuvia tänne, kun Vuodatuksessa meni ties kuinka kauan ennen kuin sain kuvat ladattua. Lisää kuvia siis joskus toiste, yritin nyt kuitenkin saada raporttia kehiin ennen viikkolaskentaa.

Haluaisin niin kovasti saada edes jonkun ikivanhan ikuisuusprojektin kaapista maatumasta, mutta kun ei!! Blääh, sanon minä.

Jaa, mitähän sitä seuraavaksi tekisi..

Keskeneräisyyttä

Hamsteriangsti yllätti. Kohta on valmiina mieheni neulepuseron etukappale (n. 300 grammaa). Muita kappaleita ei ole edes aloitettu. Palmikkoneule Nallesta ja xl-kokoinen pusero... yhyy. Tämä ei taida valmistua tämän kuun aikana. Mutta toki päätavoite onkin, ettei uutta lankaa osteta.

Huh, hah ja hei!

Vähän on valmistunut täälläkin. Sain villasukat
numero 2 valmiiksi. Painoa näille kertyi 80 g.
Sitten tein kaksi kaulaliinaa. Vaaleanruskeasta
Rustikasta tehty painoi 175 g ja tummanpunaisesta
täysvillaisesta langasta tehty painoi 120 g.

Kuvia en ole saanut tänne laitettua, kun kamera,
kaapeli ja tietokone sijaitsevat aina samaan
aikaan eri paikoissa. Kuvat on kyllä kamerassa
ja koetan saada ne siirrettyä koneelle ja tänne
blogiin jossain vaiheessa.

Seuraavana tuhottavien lankojen listalla ovat
mustavalkoiset hippyt, joista taitaa tulla Modan
ohjeella sellainen kaulahuivihörhelö. Ja sitten
voisi taas tikuttaa yhdet villasukat. Sukkalangoiksi
sopivia keriä kun on varastossa vaikka muille
jaettavaksi.

Tsemppiä kaikille!

Isovelikin kävi Prismassa!

Tämä viikko ei mennyt aivan niinkuin olin suunnitellut... Vakaa tarkoitukseni oli neuloa valmiiksi nuoremman pojan kummisedälle tuleva Samos-paita, mutta miehustan mallineule alkoi nyppiä niin paljon, että panin työn muutamaksi päiväksi lepäämään. Miehustan saanen valmiiksi yhdessä päivässä, jahka sen taas kaivan esiin. Hihat ovatkin sitten muistaakseni sileää neuletta.

Välityöksi tuhosin reilut kuusi kerää joulunpunaista Isoveljeä ja värkkäsin kutosen pyöröillä avioukolleni peruspaidan. Ohjeen löydätte tammikuun Suuresta Käsityölehdestä mielikuvituksellisella nimellä "Miehen joustinpusero". Puseri oli täydellinen bussineulottava lauantain teatterimatkalla (Hgin Kaupunginteatteri, Kaunotar ja hirviö, suosittelen!!!!!)

Kuvia laittaisin mielelläni, mutta tekninen laitteisto ei anna myöden. Minulla ei nimittäin ole kunnollista tietokonetta, vaan vain nettikäyttöön soveltuva päätelaite. Jos joku haluaisi auttaa minua, niin voisin etanapowtittaa valokuvat töistäni jollekin onnelliselle skannerin omistajalle....

Tässä vielä viralliset tekniset tiedot viikon ainoasta loppuun saatetusta työstä:

miehen paita Novita Isoveljestä, kulutus 626 grammaa.

menee yli kilon

Hui, mä oon ollut jokusen päivän nettipimennossa, kun miäs otti ja vei toosan huoltoon. Olin ihan varma, että kaikilla on jo ainaskin 2 ja ½ kiloa tikutettuna, ja oon täten tyystin tipahtanut kelkasta.

Raporttia seuraa illemmalla, nyt pitää lähteä hoitamaan juoksevia kirjastoasioita sun muita. Menee yli kilon kuitenkin.

Pipo 60 g


Vielä yksi! Se lisää grammoja taas 60:lla. Blogissani on kuva kaikista pipoista, eli se todistaa, etten huijaa näiden pipojen kanssa:-)

Minäkin täällä ;)

Multa on jäänyt ihan kokonaan esittelyt väliin, anteeksi ;). Aika on taas vaan vierähtänyt..

Olen Susanna, espoolainen kahden lapsen äiti, lanka-addikti ja täystuho. Tämä kuukausi on ollut neulomisen(kin) suhteen jotain suvantovaihetta, valmiiksi olen saanut vain kaksi pikkutyötä.
Calorimetry, painoa huimat 17g.
Unisukat Palmasta, painoa 24g. Ei päätä huimaa!!!

Tavoitteena on saada hamsterikuun aikana tehtyä mohairvillapaita itselleni. Olen sen aloittanut viime perjantaina, neulon etu- ja takakappaleet yhtaikaa pyörönä, ja nyt olen jo lähempänä kainaloita kuin helmaa ;). Eli toivoa on!

Raportin aattoa :)

Huomenna on taas viikkoraporttipäivä, teen taasen illalla sen koosteraportin. Mitä kaikkea haluaisitte siihen? Voisin laajentaa raporttiimme ainakin valmistuneiden neuleiden listalla, niinkuin muissa blogeissa. Kiinnostaako muunlaiset tilastot? (Jos niin mitkä?)

  • Kokonaiskulutus nyt on 6209 grammaa
  • Eniten on edelleen kuluttanut Ajvilla, mutta lähellä kirittävät myös hanna-h, Helmis, Pirjo ja Sire.
  • Monella muullakin on mahdollisuus olla ensimmäinen kilon rikkoja, sitä kukaan ei ole vielä tehnyt!
  • Neuleita on yhteensä 82, enimmäkseen paljon tilkkuja neulonut Sire, joka on aivan omassa luokassaan neuleiden lukumäärässä. Jos tilkkuja ei lasketa, johtaa Helmis lukumäärällisesti.
  • Melkein kaikkien hamsteritili on jo auki, alien kirittää slipoverillaan ja Susannallakin on varmasti jotain puikoilla.
Hyvää hamsterointia!

12.2.2007

Konttineulehuivi jämälangoista

Olen kisassa vieläkin mukana, vaikka hiljaiseloa olenkin tähän asti viettänyt. Vallan neulomatta en ole ollut, mutta ilmeisesti olen edelleen se "luokan hitain", sillä tahti ei päätä huimaa.


Mummojen Fifeistä jäi ylimääräisinä vajaat kerät Idenan Lux Mohairia, joille en ollut tähän mennessä keksinyt käyttöä (enkä totta puhuakseni liiemmälti pohtinutkaan). Niistä kuitenkin muodostui ihan ok-kokoinen konttineulehuivi, ja massaakin on kokonaista 60 grammaa! Hiljaa hyvää tulee, ja pääsinhän sentään kokeilemaan itselleni tuntematonta tekniikkaa.

Tämä ei itse asiassa ollut se suunniteltu jämälankahuivi, jonka mainitsin esittelyssäni, joskin sekin on päässyt puikoille asti (töilukeminenkaan ei ole niin puisevaa, kun voi samalla vähän puikkoja kilistellä). Huivien parissa jatkuu siis urakka täällä.

Kahdeksan Caloria

Oli munkin ihan pakko. =)) Calorimetry oli täydellinen yhden illan juttu. Ihana pikkutyö ja lopputuloskin miellyttää. Taidan tehdä vielä toisenkin, jos keksin jonkun hyvän langan. Tämä on Noro Kureyonia ja painaa 27 grammaa.

Taas tilkkuja


Jämälankoja tuhottu taas 220g, 7 tilkkua valmistui tänä viikonloppuna. Apuemännälle tiedoksi, I Do:ta on jo kohta neljäs mallikerta :)

Kaula lämpöiseksi

Täällä on kova yritys saada jotain valmiiksi, mutta hyvin nihkeästi mikään tahtoo valmistua. Uusia töitä kyllä tulee aloitettua.

On täällä sentään jotain saatu aikaiseksi.. Palma kaulahuivi.

Kaksin kertaisesta palmasta, v.sininen ja v.vihreä väreinä.
6 puikoilla aina oikeaa, huivissa on kolmio päät.
Hieman yli 100 grammaa meni kun jouduin aloittamaan uudet kerät.

Huivista tuli kaikkea muuta kuin piti.. sen kohtalo ei pitänyt olla tylsä ainaoikein huivi.

Epuemännille: Mun kokonaissaldon voi laittaa tasan 150g, yritän joskus muistaa ottaa valmistuneet työt mukaan, kun menen kaupalle helmävaa´an läheisyyteen.


Niin ja vielä pieni KYSYMYS: Eikös nämä lankahamstereiden säännöt menneet niin et itse ei saanut ostaa lankaa, mut sillehän ei mahda mitään jos joku muu ostaa sitä? Aattelin vaan varmistaa, kun äitee kartutti avokätisesti mun lanka varastoa 1350g ja se ei taida muistaa tai sit en ole kertonut et yritän kutistaa lankavarastoani. Eli jos oikein olen ymmärtänyt, tuon takia ei tipu leikistä (vaikka syytä olis tuon lanka määrän jälkeen, niin ja langoista en maksanut mitään).


Lisäsin kuvia

aiempaan postaukseen.

Apuemoedit: Aiempi postaus on ilmeisesti nämä kämmekkäät?

Lisää palmikkopipoja;-)


Vielä yksi palmikkopipo valmistui viikonlopun aikana, nyt aikuisen koko. Lankaa ei tosin kulunut paljon enempää... eli 70 g (Novita Isoveikkaa) kertyi tästä piposta.

Voimalla seitsemän calorin

Siinä ompi Noro-panta,
jalo niinkuin puoluekanta,
Voimalla seitsemän calorin.

Kulutusta vaivaiset 15 grammaa lisää, lankana Noron ohut Silk garden (löytyy nimillä "Silk garden fine" ja "Silk garden dk". Värit kuvassa melko hyviä, joskin alareunan vaaleanpunainen on vähän marjapuuroisempi ja yläreunan tummassa on oranssia.

11.2.2007

Tili auki täälläkin

Flunssan keskellä olen sentään saanut jotain aikaan. Olen opetellut ranskalaista kantapäätä Ullan ohjeiden mukaan ja ihan helppoahan se on. Ohje poikkeaa Knitting vintage socks -kirjan ranskalaisesta kantapäästä. Sitäkin voisi kokeilla, vaikka kuulostikin vähän mutkikkaammalle. Valmiina ovat siis 2 paria lasten (3v ja 6v) sukkia 7-veljeksestä. Toisissa käytin 3,25 ruusupuisia puikkoja ja toisissa 3,5 addeja. Addeilla tehdyistä sukista ei mielestäni tullut niin hyvät kuin noilla ruusupuisilla. Ehkä ongelma on siinä, että en ole juuri 3 suuremmilla puikoilla mitään tehnyt ja addit tuntuvat niin pölkyiltä käsissä.

Grammoja sain siis kulutettua 120g! Ja 3 kerää jämälankoja. Jes :) Kuvaa en ehtinyt ottamaan, kun menivät omistajansa jalkoihin niin vikkelästi. Oikeastaan nämä olivat harjoittelusukkaparit, sillä en ennakkoon ollut oikein varma silmukkamääristä ja sukkien pituuksista. Seuraavat sukat ovat tulossa jo kovaa vauhtia ja vasta näihin olen mielestäni saanut nätin kantapään aikaan. Noissa edellisissä oli ehkä kantakaput vähän liian pitkät.

Pipa


Perjantai-iltana sain pikaisen tilauksen peruspipasta äidilleni. Eli valmiiksi ilmoitetaan 56g pipoa viininpunaisesta Ainosta. Päivityksenä se kuva. Pipo on tuossa vielä ihan suoraan puikoilta tullut ja sen on näköinenkin. Malli jonkun vanhan Novitan lehden mukaan.

Ravintoa kaapinpohjalle..

Jooh, tyhmä, tönkkö paita tuli magknitsin ohjeella. Liian pienet puikot kolminkertaiselle langalle ja tiheyskään ei täsmännyt ohjeeseen.. Vaikka onkin kylmä,niin tämä kyllä tukahduttaa vaikkan onkin miltei vain hartialämmitin.

Huppua en jaksanu vääntää. Voi jeesus kuinka tuo resorikin venyy. Yöh.. No menee tää tälleen kotona kun hartioita viluttaa.. :P Lankaa (poppia, 7veikka, nallea) meni 361g. Enpä niistä muutakaan keksinyt.. Aikamoista langanpilaamista mutta kuitenki. Älkää kivittäkö.

Mekko


Jämälangoista valmistui Nuken mekko. Aion lahjoittaa tämän ystävälleni, joka tekee Unicef-nukkeja. Painoa kertyi 36g. Lanka on Fleur, 100% akryylia. Kuvassa poseeraa Nalleni Signe.

Tossua ja lapasta

Viikon aikana ei ole valmistunut kuin nämä, koska sain yllättäen aika ison tilaustyön. Olen siinä jo voiton puolella, mutta lankahamsteritouhua se haittaa ikävästi. Yritän kuitenkin saada ainakin Isoveli-hupparin valmiiksi, samoin parit sukat.

Tossut on tehty 2-kertaisesta Huopasesta, lapaset ovat paksua Pirkkaa, jota jäi ehkä kaksi metriä jäljelle... Tarkkaa puuhaa! Yhteispainoksi tuli 255 g. Tossut ajattelin koristella myöhemmin napeilla, ovat aika tylsät.

Mitäs nyt?

Mitään en ole vieläkään saanut valmiiksi asti, ja tajusin juuri, että taidan olla pulassa slipoverin kanssa. Tekele näyttää tällä hetkellä tältä:



Lanka on virolaista liukuvärjättyä villaa, jota keriessä minusta näytti kovasti siltä, että värjäys ei ole kovinkaan säännöllistä. Mitä siis tapahtuu raidoille, kunhan pääsen kädenteihin asti? Olin ajatellut tekeväni etu- ja takaosat tasona, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että raidoitus ei mitenkään onnistu nätisti jos jaan työn kahtia ja kauluksen vuoksi vielä kahtia. Pitäisikö minun neuloa olkapäihin asti pyörönä ja tehdä kädentiet leikkaamalla? Miten? Osaanko? Uskallanko? Voiko se edes toimia ei-kirjoneuleessa?

hämäränhattu


Vihdoinkin! Ensimmäinen hamsteritekele valmiina. Innostuin aloittamaan niin monta pikkuprojektia kaivellessani jämälankavarastoa, että tekee tiukkaa saada mitään valmiiksi. Tyypillistä minua: kirjojakin luen yleensä useampaa yhtä aikaa... Ahkera olen siis ollut vaikka valmista ei ole tullut. Kuukauden pääprojektissa, miehekkeen Aino-puserossakin on pian etu- ja takakappaleet valmiina. Ehdin mä perjantaina käydä vääntämässä äidinkielen YO-kokeenkin.

Mutta juu, tein ikivanhasta sinikirjavasta (Project Spectrumin hengessä) Palma-nyssäkästä Nooalle hatun. Ompelin myssyyn heijastinkankaasta kuun ja tähden tuikkimaan, näkyy jätkänpätkä kauemmaksikin. Hattu sai myös ohuenohuen fleecevuorin. Piposta tuli _ihan kiva_. Käyttäähän sitä, mutta vähän juosten pissitty jotenkin tuo lopputulos...

Langantuhosaldoksi voi merkitä ruhtinaalliset 32 g. On punnittu ennen vuorin ompelua, en yritä huijata. ;)