23.2.2011

Taas peittoja ja vähän muutakin

Tällä viikolla olin oikein ahkera, vaikka alkoikin jo paksun langan neulominen puuduttamaan. Tällaista valmistui:

Viikon päätyönä jälleen yksi peitto, taas niillä 12,00 mm puikoilla. Sininen on muinaista Lammy Yarnisin Pittsburgia, oranssinsekava osio on neulottu nelinkertaisella langalla, joista kaksi Lammy Yarnsin Pluchea ja toiset kaksi Novitan Palmaa. Peitto on koottu kuudesta ainaoikein-tilkusta. Tällä pääsin kolmesta epäinspiroivasta langasta kerralla eroon, ja hamsteritilikin kasvoi 1 350 grammalla.


Kauluri akryylisestä M&K Teddy -langasta (mitä ihmettä mie olen siellä lankahyllyllä tätäkin ostaessa ajatellut?!), 6,0 mm puikoilla hieman reilut viisi kerää meni ja grammoja 250. Kaksinkertaisena kun kaulaa kiskaisee niin on muhkea, mutta epäilen vähän ettei tekokuituisena lämmitä hirvittävästi. Mutta onpa nyt ainakin langat poissa varastosta.



Säilytyskoreja (langalle, tietty!) Novita Balista. Tämäkin oli tekokuitua, onneksi nykyään olen lankaostoksissa vähän villatietoisempi. Koukuttelin 6,0 mm koukulla, aika pienellä että saisin koreista tukevia. Kuusi kerää meni, kolme per kori, ja painoa näillä on yhteenstä 570 g.



Alkoi paksu lanka ja paksut puikot tympimään, oli pakko ottaa välipalatyö. Pipo on Veeran ihana Little Things (ravelry-linkki), joita haluan tehdä lisää. Samaan settiin kuuluvat lapaset, jotka kehittelin omasta päästä tuon Little Things-pipon ja Tridactyl-lapasten välimuodoksi. Tulevat varmasti käyttöön, nykyiset tridactylini ovat jo niin käytössä nuhjaantuneet, ettei kehtaisi edes julkisesti pitää. Tähän settiin upposi vajaa kerä Hot Socks Luxoria, eli painoa 90 g.



Vielä oli kulutettavana viisi kerää Novitan Hippyä. Ainaoikea ei enää innostanut, joten tartuin koukkuun ja tein perinteisiä isoäidinneliöitä. Peitosta uhkasi tulla hirvittävän pieni, joten otin lisäneliöihin valkoista mysteerilankaa, luultavasti sekin tekokuitua. Peite virkattu siis koukulla 6,0 mm ja lankaa se söi 590 g.



Tässä vaiheessa laskeskelin omia grammamääriäni, ja huomasin, että viiden kilon rajapyykki on aivan ärsyttävän lähellä. Oli siis pakko tehdä vielä pikainen grammojenkeräystyö, joten virkkasin pikkukorin samasta valkoisesta mysteerilangasta, jota käytin edellisessäkin työssä. Lankaa tähän hurahti juuri sen tarvittavat 35 g (ilman korissa olevaa lankavyyhtiä, tietenkin).

Tämän viikon neulomukset ja virkkauksen kuluttivat siis lankaa yhteensä 2 885 g ja töitä valmistui 8 kpl.

Voin ylpeänä kertoa saavuttaneeni hamsterikuun tavoitteeni: paksujen, epäinspiroivien muinaislankojen kasa on poissa. Nyt siirryn hyvällä omallatunnolla kivojen, laadukkaiden ja ohuiden lankojen pariin, joten ei ole varmaa ehtiikö tämän kuun aikana valmistua enää kokonaista työtä. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen kuukauden saldooni jo nyt, tämä on ollut hyvä hamsterikuukausi.

Edit: perfektionisti ei ollut tyytyväinen ulkoasuun, ja unohti lisäksi merkitä töiden kappalemäärän

3 kommenttia:

Irena kirjoitti...

Ihanat nuo lapaset!
"Live long and prosper!" :D

Ja ihailtava viikkomäärä totta tosiaan.

Kristiina kirjoitti...

hurja vauhti sinulla =) Grammat laskettu

Susku kirjoitti...

Mitätön opiskelumotivaatio, yhden ison kurssin päättyminen ja paksu lanka saavat kyllä ihmeitä aikaan grammojen puolesta. :)

Mrs. Marple: Kiitos, mie olen kyl ihan rakastunu tuommosiin kolmivarvaslapasiin, en muita halua enää käyttääkään! Ja viittaukset populaarikulttuurin klassikoihin on vain plussaa. :D