26.2.2011

Tyynyille takkeja



Pari päivää sitten sattui eteeni Anttilan alennusmyynnissä sopivan hintaisia ja sopivan värisiä koristetyynyjä makuuhuoneeseemme. Turkoosit läikesamettityynyt olisivat toki olleet ihan viehkoja sellaisinaankin, mutta hieman tylsiä kumminkin. Olen jo jonkin aikaa keräillyt oikean värisiä lankoja jemmaan yhteen laatikkoon, ja sieltä sitten kaivoin esiin sävyihin sopivia lankoja, ja etsin Ravelryn runsaasta tarjonnasta sopivaa 12 tuuman neliötä virkattavaksi. Sopivaksi kaikin puolin osoittautui Perhosneliö (yläkuvassa), langaksi valikoitui Sugar'n Creamin puuvilla ja siitähän se sitten lähti. Kaksi isoa neliötä on virkattu yhteen ketjusilmukkaketjuilla Nolvitan turkoosilla Tennesseellä. Tyynynpäälliseen kului lankaa yhteensä 190 g.

Alemmassa kuvassa olevan isoäidinneliön malli on kirjasta "201 crochet motifs, blocks, projects and ideas", joka suomeksikin on kyllä julkaistu. Neliön perustana on malli Framed flower, josta hieman jatkoin, että sain neliöstä tarpeeksi suuren. Päällinen on kiinnitetty neljästä kohdasta virkatuilla ympyröillä. Lankoina on Gjestalin Soon, Novitan Samos Lollipop ja Isoveli. Lankaa kului yhteensä 125 g.

Tilastoihin siis kaksi työtä lisää sekä 190 + 125 eli 315 g.

1 kommentti:

ArualMaria kirjoitti...

Aika hienosti tuunattu!