8.2.2007

kriisi!

Miulla on ongelma, kriisi, paniikki. Koko ajan tulvii mieleen kaikkia ihania ideoita mitä haluan tehdä hamsterilangoistani. Ja sitten mä aloitan uutta saamatta edellistä valmiiksi. Sillä seurauksella että miulla on kohta kaikki puikot käytössä eri töissä mutta mikään ei valmistu kun teen (muka) kaikkia yhtä aikaa. Eilen keksin vielä illallla että mähän teen huivin laatikossa lojuvasta turkoosista Jannesta. Ja aloitin Laikalle torimyyjän lapasia, toinen onkin jo peukaloa vaille valmis mutta en mä halua tehdä sille paria vaan sitä huivia. o.O

Lisäksi posti toi lapun että meidän tammikuussa tilatut langat on saapuneet. Siellä on tenneseetä (sille on osoite, kälylle kevättoppi), suvia (ei mitään hajua mitä siitä tehdään) ja seiskaveikan raitalanka-kerä (kokeiluun sukkia varten). Mun varasto vaan kasvaa ja ideatulva samalla!

Laikaa huvittaa tää mun angstailu tän kanssa, tosin on jo silleen hiljaa varovasti sanonut että jos mä jättäisin hetkeksi lehtien ja netin selaamisen neulesivujen osalta ja koettaisin keskittyä jo olemassa oleviin ideoihin. Mutta ko ei halua eikä ehdi. :D Olen niin tyypillinen jousimies, mä innostun kaikesta sekunnissa ja seuraavassa sekunnissa mä jo ehdin innostua seuraavasta asiasta. :D

Joo. Mä yritän nyt kuitenkin vähän rauhoittua (yritän ainakin, en takaa lopputulosta). Tehdä sille vanttuulle parin ettei Vaimon kädet palele kylmässä. Tehdä muutaman raidan raitapaitaa. Tehdä sen itselleni tulevan reumalankasukan valmiiksi jotta ne pääsee jalkaan. Aloittaa vasta näiden valmistumisen jälkeen sitä huivia. Onhan tässä vielä monta päivää tätä kuukautta jäljellä. Vai onko, riittääkö aika, ehdinkö mä, saanko itseni solmuun ideaähkyn kanssa, olenko ylikunnossa, miten ylikunnosta toivutaan??

2 kommenttia:

zeska kirjoitti...

:) Kyllähän ne ennenpitkään valmistuu, eihän kaiken hamsterikuuksi ole pakko keritä!

Mutta tuo puikkojen loppuminen on kyllä hyvä rajoitin, mulla valitettavasti noita sukkapuikkoja on melkein pienelle afrikkalaiselle kylälle *ahem*.

Tui kirjoitti...

zeska, tokihan ne kai joskus kaikki valmistuu. Tai sitten ne jää vaan semmoiselle ajatustasolle. Ainakin ne mitkä ei mahdu puikoille. :D