21.2.2007

Lisää sukkia

Olen saanut kahdet sukat valmiiksi. Ensin nämä "oikeat" hamsterisukat.
Lankana 7-veljestä, grammoja kulutettu 55 g. Malli oma. Ranskalaisen kantapään ohje Ullasta.


Ja sitten nämä toiset. Niistä pyytäisin mitä kauneimmin vähän säälipisteitä, koska ne ovat UFOT. Ja tässä tarina: Joskus reipas vuosi sitten aloin näitä tekemään ja kun tuli kevät ja kesä niin eihän niitä tarvinnut. Syksyllä kaivelin nämä esille, mutta kovin hi-taaaaas-ti kerroksia on tullut. Päätin tehdä nämä valmiiksi, että tulevalla omistajallansa olisi edes hienoinen mahdollisuus käyttää niitä tänä talvena. Jotain tekemisen puisevuudesta kertoo se, että kun aloitin tekemään kärkikavennuksia, niin en saanut aikaiseksi tehdä noin 10 kerrosta vaikka monena aamuna ja iltapäivänä olisi työmatkoilla ollut hyvää aikaa. Tänään vihdoin kiskaisin ja tein ne kavennukset! Hyvä minä.

Tekniset tiedot: Lankana 7-veljestä, puikot 3 Addit, sukkien koko 45, kantapäänä tavallinen (saksalainen) kantapää vahvistettuna ja grammoja kulutettu 145 g. Malli oma. Kuva antaa sukista hieman vääristyneen kuvan, sillä kuvassa mallina olevan ja sukkien saajan jalan koon välinen ero on 10 numeroa.

Olen myös lahjoittanut poikani päiväkotiin 480 g jämälankoja, lähinnä tekokuituja joista en pidä. Otettiinko näitä huomioon mitenkään? Jos ei niin ei se mitään. Sain arviolta 5 g ruskeata villalankaa työkaverilta, koska minulla ei ollut yhtään tumman ruskeaa lankaa ja tarvitsin sitä kipeästi huovutetun pannulapun viimeistelemiseen.

Olen unohtanut kokonaan kertoa, että karkkilakko kesti täällä vain viikon. Sitten oli pakko saada salmiakkia :)

4 kommenttia:

zeska kirjoitti...

Kirjasin sukkagrammat nyt, sääligrammat jäävät seuraavalle viikolle kunhan Kristel kerkeää tuomaroimaan.

Jossen kommentoi vielä erikseen tähän niiden kirjaamisesta, nykäise hihaa :)

Kristel kirjoitti...

Sukkien urheasta viimeistelystä toki 50 grammaa bonusta. :) Lankojen lahjoittamisesta ei tässä kissa saa grammoja. :)

zeska kirjoitti...

Kirjasin sääligrammatkin, kokonaissaldo 225, 175g näkyy viikkosaldossa.

Hapero kirjoitti...

Ne 5 grammaa lahjoitusta tuli multa. :) Hyvä, että tuli tarpeeseen.