15.2.2007

Grammoja ja sääligrammoja


* Ilmoitetaan ensinnäkin piukeat 18 g jämälankatyöstä, eli pikkuneidin barbie on saanut tänään uuden juhlaklänningin. Teoksesta löytyy kuva blogissani, käytetyt langat olivat Novitan persikanvärinen Wool sekä SandnesGarn Funny valkoisena.


* (Ne aiemmin ilmoitetut ystävänpäiväjutskat oli muuten patalappuja, kuva niistäkin löytyy tämänpäiväisestä postauksesta blogissa.)

* Lisäksi mitä nöyrimmin käännyn Rouva Ylipäähamsterituomarin puoleen. Kaapissa huolella vaalittu UFO on nimittäin valmistunut. Pusero vaaleanlilasta Haituva-langasta on aloitettu joskus viime vuosituhannen puolella, oletettavasti 90-luvun hyvinkin alussa, sillä varsinaista muistikuvaa esimerkiksi langan ostopaikasta ei enää ole.
Vartalo-osat oli tehtynä, mutta lanka oli niin vähissä, ettei se enää riittänyt hihoihin - siksipä työ olikin jäänyt kaappiin marinoitumaan. Kokonaan purkaminen ei olisi ollut hyvä idea, sillä lanka on tosi pehmeää ja menee purkaessa ikävän näköiseksi.

Olen nyt purkanut tehdyt kaksi hiharesoria sekä epätoivoisen yritelmän, eli yläpäästä aloitetun hihanalun. Ompelin osat yhteen, neuloin resorit hihansuihin ja kaulukseen, joten toppi/ liivi on nyt pingoittamista vaille valmis. Otin kuvan ensin (kainalossa näkyykin joku kumma ryppy) , nyt se tuolla jo suoristuu.

Painoa työllä yhteensä n. 270 g, mutta siis vain nuo resorit ja yhteenliittäminen on hamsterointia sekä ne puretut hihanalut.

Jään odottamaan armollisen Rouva ylituomarin harkintaa asian suhteen :).

edit, lisäsin linkit kuviin pe klo 12.

6 kommenttia:

Kristel kirjoitti...

Rouva ylidiktaattori on sitä mieltä, että ehdottomasti 50 gramman viimeistelybonuksen paikka. :)

Taitaa olla vanhimmasta päästä hamsterikisan aikana viimeisteltyjä ufoja!

zeska kirjoitti...

Lisäsin sääligrammat ja mekon saldoosi. Vielä ei ihan mennyt kahta kiloa rikki, mutta kaukana ei olla! :)

zeska kirjoitti...

Niinjoo, sellainen pyyntö: jos mainitset jostain olevan kuvan blogissa, jaksaisitko laittaa viestiin suoran linkin siihen blogisi viestiin jossa kuva on :)?

Helmis kirjoitti...

Zeska, kyllä tarkoitus olisi laittaa ne linkit paikoilleen. Yritän korjailla jossain välissä asian vanhempiinkin viesteihin. Nyt mulla vaan on ollut tosi suuria vaikeuksia päästä ylipäätään päivittämään yhtään mitään.
Eilen oli tarkoitus lisätä jälkeen päin muutamat linkit, mutta kone ei vaan suostunut aukeamaan enää :(.

Jos huonosti käy, multa jää loppuosa hamstereista väliin, koska kohta ei huvita enää päivittää mitään.
Sori tämä ryöpytys, mutta oon t-o-s-i kyllästynyt tähän koneen temppuiluun.

Hauskaa hamsteroinnin jatkoa silti kaikille ( ja mä yritän olla sortumatta lohtuostoksiin :D)!

Rouva ylidiktaattorille kiitokset suopeudesta :)!!

zeska kirjoitti...

Voi höh tuon koneen kanssa :/. No, etköhän tarvittaessa saa edes lyhyen listan päivityksistä sitten jossain välissä vielä että et teknisten ongelmien takia putoa kokonaan pelistä - tarvittaessahan sen verran voinee lisätä esimerkiki kirjastosta.

MysteryKnitter kirjoitti...

Helmis: täydet sympatiat täältä! Jos vaan tietäisit mitä minä olen saanut tämän kanssa käydä läpi...AARGH!!!!!!!!!!! Verenpaine nousee miljoonaan pelkästä ajattelemisestakin.