16.2.2008

Kaulaliinaa ja tilkkuja

Vaikka flunssa vaivaakin koko perhettä, niin puikkoja olen saanut kilkuteltua. Sain valmiiksi Flora-kaulaliinan (Knitty.com:n ohjeista) ja jälleen muutama tilkku. Flora vei grammoja 162 ja tilkut 94. Yhteensä siis 256 grammaa.

Yritän laittaa kuvia blogiini, kunhan jaksan kameran akun ladata. Flunssa laskottaa aikalailla.

Seuraavaksi pitäisi jatkaa taas Starskya. Vasen etukappale on valmis ja oikeaa aloitettu *jee* Vielä hihat ja kaulus sekä vyö. Tykkään kyllä tosin paljon tuosta banaanipuu-kaaviosta (vaikken sitä millään ulkoa opikkaan ;))

edi. kävin lisäämässä tilkkujen grammoja ja päivitin Starskyn tilanteen.

Pilpuslehtosia

Nyt osasin laittaa kuvan tännekin!

Sormikkaiden ohje löytyy Mary Oljen Kauneimmat Käsityöt-kirjasta. Kuviot ovat pilpuslehtosia ja muuttolintusia. Lankana käytin ohutta Pirkkalankaa, niinpä grammoja kertyi vaivaiset 49.

Aloitan nyt neulomaan villapaitaa langoista, jotka ovat keränneet pölyä liinavaatekaapissani jo vuosia. Saapa nähdä ehdinkö neuloa sen valmiiksi helmikuun aikana, kun pitäisi käydä töissäkin ja viikon päästä alkaa loma. Olisikin mukavaa, jos miuta olisi kolme kappaletta! Yksi voisi käydä töissä ja tienata rahat harrastuksiin ja lankoihin. Hän voisi joutessaan myös tehdä kotityöt. Toinen voisi sitten keskittyä neulomiseen. Kolmas voisi lukea ja retkeillä luonnossa. Aina tuntuu siltä, ettei aika riitä siihen, mitä ihan oikeasti haluaisi tehdä.

15.2.2008

Pudottaudun!

Lähtiessään juhlimaan syntymäpäivää aviomies vilkaisi väsynyttä naamaani ja sanoi: "Sinun pitäisi ostaa lankaa, että sinullakin olisi jotain kivaa tekemistä."

Minua ei tarvitse kahdesti käskeä. En ole vielä päättänyt mitä, mutta aikomus on vakaa, joten kiitän ja kumarran. Tämän vuoden hamsterointi on osaltani ohitse.

Väkkärätakki



Kuopus sai uuden villatakin.

Tässä työssä vältin sankarillisesti lankakauppojen houkutukset ja paremman puutteessa päädyin jopa paistamaan lankoja mikrossa. Valkoiset isovelikerät näkivät päivänvalon marjapuuron kahdessa sävyssä ja tässä tulos: Väkkärätakki eli Pinwheel Jacket.

Blogissa on lisää sepustusta takintekovaiheista.

Tätä oli hurrjan kiva tehdä kaikkine iikoordilenkkeineen, langan loppuminen vähän pelotti matkan varrella, mutta onneksi se riitti kuitenkin! Loppu hyvin ja kaikki on hyvin.

Saldoa tämä lisää 300 g, kulutukseni yhteensä 978 g ja kohta on siis tavoitekilo kasassa. Jahuu!

Röyhelöhuivi

Minä virkkasin eilen illalla röyhelöhuivin. Lankana Cortina, jota sain viime vuonna palkinnoksi neulomistani vaaka-tilkuista. ;o))



Langankulutus kokonaiset 130g.

Lisää jutustelua blogissani.

14.2.2008

Hirvitys

Hirvitys on siis valmistunut työ. Sen pitäisi olla pannulappu, mutta kas kummaa, se ei näytä yhtään sellaiselta. Siitä ei siis nyt tule kuvaa tänne eikä ihan heti mihinkään muuallekaan ;) (ei mua ihan kauheasti hävetä, mutta kameran akku on loppu)

Lankana Novitan Maxi ja Finla 600s -puuvillalanka muovipuikoilla nro 8 (nirskis). Muuten meni ihan jees, mutta kun virkkasin lappusen ympärille kiinteitä silmukoita, koko lappunen lörähti... noo, ehkä se on ihan käyttökelpoinen silti. Ainakin siivousrättinä.

Grammoja ihan kivasti (Maxin keränloppu tuli käytettyä, vielä on kokonainen kerä jäljellä): 48 g. Yhteensä nyt taitaa sitten olla 96 g.

Viikkoraportti (myöhässä)!

Hienoa,
täällä on neulottu. Itse olen viime päivinä ommellut ja aloittanut uusia töitä. Hatun ja clapotiksen. Katsotaan valmistuvatko hamsterikuussa.

Kulutus:

hanna-h 57 g
Hanne 126 g
Helmis 678 g
Inkeri 1450g
Kanerva 306g
Kati 265 g
Katja-Helena 10g
Katjuska 196 g
katonkontti
Koukuttaja
Lape 601g
lentokala 47 g
Mari
mintsu
Pirjo-Riitta 162 g
Päivikki 263 g
Sahrami 320 g
Stricker 396 g
Teija 524g
Täti Sininen 353 g
Vanilla 60 g

Yhteensä lankaa on neulottu 5814g! Hienoa!

Grammatili auki

Sain minäkin pistetilin avatuksi, katsotaan jääkö lopulliseksi saldoksi. Elikkäs valmistunut on 2 kappaletta isoäidinneliötä kooltaan 20x20 työkaverin eläkkeellejäämispeittoon. Painoa näillä oli yhteensä 60g. Kuvaa näistä ruttukasoista en teille nyt tarjoile.

Gramatili avatuksi

Grammoja on syntynyt tasaisen hissukseen, mutta kun ei kerkiä niistä ilmoittamaan. Voisiko joku ystävällinen keksiä bloggaustavan, jossa voisi suullisesti sanella vaikka sauvakävellessä blogitekstin, mielellään myös sähköpostit, ja sitten ne vaan napin painalluksella ilmestyisivät blogiin ja oikeisiin postilaatikoihin :-)?

Minulla on tosi paha startitis ja uusia aloitettuja töitä on useita. Samoin on myös menossa erittäin pahanlaatuinen hävitä-talviset-jämälangat-ja-yksittäiset-kerät. Olin fiksuna tyttönä lajitellut jo viime keväänä lankoja erilaisiin pusseihin, joissa on suunnilleen samantyylisiä lankoja, joita ei ole riittävästi isompiin töihin. Nyt kaivelin ne esille ja innostuin virkkaamaan niistä huiveja. Ja juuri kun olin kovaan ääneen kailottanut, että minulla on niin paljon asusteita ja varsinkin huiveja, etten tarvitse enää yhtään ja lähipiirikin alkaa kohta niihin hukkua :-). Mutta minkäs sitä mahtaa näille omituisille päähänpistoilleen!

Valmiina on yksi karnevaalihuivi 168g, siihen sopivat kämmekkäät (jee, kaikki lanka loppui!) 52g ja miehiseenkin makuun sopiva huivi 176g, yhteensä 396 grammaa. Kuvia seuraa blogiin, kun kerkiän laittaa. Poika on sairaana kotona, joten aika on vähän kortilla. Viittä vaille valmistumassa on myös liivi Jussi-langasta.

13.2.2008

Toisen viikon saldoa

Mulla alkaa vähitellen iskemään hyvien ideoiden puute. Monta ohjetta on jo käynyt kädessä, ajateltujen lankojen kera, mutta aina on jotain joka alkaa epäilyttää... Kuten Chevalier-lapaset, ruskea 7veikka ja 4puikot. Epäilempä että kämmen puolelta tuulisi ikävästi sisään, mutta tulisiko 3,5mm puikoilla palmikoista peltiä...äh... Tai sitten My so called charf, Pirtin kehräämön punamusta hahtuvalanka ja jotkut isommat puikot huutelisivat kans, mutta tässä mua epäilyttää et osaanko tehdä nurjan puolen oikein, kun mallikerta edellisessä huivissa näytti jotenkin ööh väärältä... ainakin jälkimmäiseen sais uppoo monta grammaa ;)

No mutta niihin valmistuneisiin...

Eesti trail hiking socks x 2
  • lankana 7 veikkaa vaalean- ja tummanruskeana
  • puikkoina 3,5mm addin minipyöröt
  • ohje Favorite socks... from IK-kirjasta
  • sukat menee SPR:lle

Viime viikolla valmistuneet. 1.2-4.2.08


Valmistuneet: 4.-10.2.08
Kulutus:163g

Huopastossut
  • Lankana vihreä ja musta huopanen
  • 8mm puikot
  • ohje syksyn 2004 novitasta
  • omasta päästä raidoitellen
  • vielä konehuovuttamatta, mutta muuten valmiit.
Valmistuneet: 11.-13.2.2008
Kulutus: 282g

12.2.2008

Lapaset

Jälleen peruslapaset valmiina. Grammoja tuli 67.

Nyt siis yhteensä 61+68+67=196 grammaa. Ihan ei ole 4 kerää kulutettuna :)

Sinikertut


Sukkalinjalla jatkan, sillä nyt valmistui siniset kertut.
Lankaa kului 95 grammaa.

Apua kutittamattoman langan valintaan

Kaverini on pyydellyt pitkin talvea baskeria. Ongelmana on, että villa ei käy ja akryylikin yleensä kutittaa. Mitäs luulette, sopisikohan Novitan Karuselli/Fiesta, tuostahan voisi löytyä joku "hillitty" väri (beessi tai harmaa on kai ne suotavat värit mustan lisäksi).

Oma pää on ihan jumissa flunssan ja valvomisen takia, osaisiko joku ideoida minua paremmin. Sen voin luvata, että monenlaista omasta varastostani löytyy, muttei noita ulkomaan ihanuuksia.

Ensimmäinen työ valmiina


Virkkasin isoäidin neliöitä aina kuusi kerrosta/neliö kolmosen koukulla Nalle- ja Wool-langasta. Peiton koko on 128 x 190 cm. Paloja on 166 kappaletta. Painoa peitteellä on 1450 g. Yhdistin palat yhteen ompelemalla. Seuraava työ on villatakki ja yksi pipokin on tekeillä.

Juuttumistaipumus


Juutuin tähän malliin eikä siinä sitten muu auttanut kuin väsätä kuopukselle toinenkin tunika. Nyt ei Samoksia enää ole tarpeeksi kolmanteen.... paitsi hmmmm, entäpä jos tekisi raidallisen kaikista Samoksen jämistä???!!


Lankaa kului 220 g.



Lisäksi valmistui toinen Golden Compass Hat, johon meni Alfaa ja seiskaveikkaa (kun alfa loppui kesken) 120 g.

Kulutus on siis täl hetkellä noin 678 g.


Kilo lähestyy, hyvä niin. Enkää oo ostanut lankaa! Ens viikko on hiihtolomaa, joten neulomisjutut jää vähän taka-alalle.

Se neuloo sittenkin!

Aukesihan se saldo. Sain aamulla pääteltyä nämä lapaset, kun sain eilen pitkään keskeneräisenä olleen Coletteni viimeistelyä vaille vamiiksi. (Heruiskohan siitä säälipisteitä?)


Tehdessä olin vähällä purkaa nämä, mutta hyvä kun itsepintaisesti tikutin loppuun. Kyllä ne mulle kelpaa..
Kokonaiskulutus huikeat 57 g.

11.2.2008

Edes jotakin

Kaverille kaulahuivi, ohje Modasta , lisätty hapsut ja kukkaset. Lanka Novitan Nallea, paino 119 grammaa.

Joonan huivi Novitan Karusellista, 98 grammaa.

Janinan huivi Novitan Jengasta, 97 grammaa.


Veralle karhupipo Novitan Foxista, 70 grammaa.

Työkaverille huivi eestiläisestä villasta, 140 grammaa.

Selkä-ja hartiasärky on selätetty ja sen myötä muutama kutomuskin on valmistunut. Huivi ja neuletakki mulla oli suunnitteilla, huivi on nyt kokonaan valmis ja takin takakappale on ready. Kyläilyviemisiksi neuloin lastenvermeitä langoista jotka on joskus hankittu mutta jääneet yhden kerän ihmeinä ajelehtimaan, joten tavallaan tuota jämälankaperiaatettakin on tullut noudatettua. Yhteensä siis 524 grammaa.

Pipoja

Talvet näyttää muuttuvan turhankin leudoiksi (nytkin plussan puolella), mutta neuloin kuitenkin pipot, joilla tarkenee kovillakin pakkasilla. Jos niitä vielä joskus tarvittaisiin..

Tyttären pipo.


Äidin pipo.


Langankulutus näissä yhteensä 162g.

Lisää jaarittelua aiheesta ja aiheen vierestä blogissani. ;o)

10.2.2008

Taas on neulottu!

Olen saanut lankaa kulumaan 140 g neulomalla kahdet lapaset ja yhden palasen Vaaka ry:n peittoon. Mutta mikä tärkeintä - en ole ostanut lisää lankaa, vaikka kävin lankakaupassa ostamassa ystävälleni synttärilahjan. (Kai se on sallittua?)
Ryhdyin neulomaan sormikkaita, vaikka kai olisi pitänyt jo aloittaa suunnittelemaani villapaitaa, jos aijon saada sen valmiiksi tässä kuussa.

Lapasten kuvat löytyvät täältä: http://varis6.vuodatus.net/ Viimeksi yritin laittaa kuvia tähän, mutten onnistunut. Nyt en jaksa yrittää...

Liivi.

Perjantaista
lähtien puikoilla pomppineet langat ovat muotoutuneet hetki sitten itseäni lämmittäväksi liiviksi. Lankaa kului 4 kerää eli 200g. Väriltään tämä liivi sopii myös Project Spectrumiin.
Kuvaa laitan blogiini jahka pilvet siirtyvät auringon tieltä.

Alkuun olen päässyt minäkin

Työkiireiden ja neulomisen takia en ole ehtinyt vielä raportoida mitään.
Hamsterikuun olen aloittanut neulomalla syksyllä syntyvälle esikoisellemme
kahdet hahtuvaiset vaippahousut, myssyn ja tossut sekä raidallisen lappuhaalarin.
Langankulutus tähän mennessä huimat 265g.
Seuraavaksi teen itselleni puseron.
Langanosto-himoa hillitsee reilun 17 kilon lankavarasto, joka pitäisi saada pienenemään huomattavasti ennen kuin edes suunnittelen uusia ostoksia.