22.2.2007

Seiska valmis

Nonni, nyt saa sen seitsemännen valmiin laittaa tililleni ;o)
Kesätoppi Novitan Havaijista on valmis, eikä prkl.. kulunut kuin tasan 200 grammaa, vaikka ohjeessa sanottiin 250. Tää on aina tätä, että ohjeissa on ylöspäin kulutus pyöristetty, mutta eipä ole koskaan kokonaista kerää jäänyt yli!

Tässä tällainen pöydällä otettu kuva, jossa toppi ei näytä juuri miltään muulta kuin kirkuvanväriseltä, mutta päällä näytti ihan hyvältä ja oli täydellisen kokoinen (S). Laitan omaan blogiini päälläpitokuvia, kunhan mies tulee töistä kuvaamaan.

Blogissani ovat myös nähtävillä eilen tulleet Saksan kimppatilauslangat, jotka siis on tilattu ja maksettu ihan oikeasti jo tammikuussa. Jos ette usko niin katsokaa Muoriskan blogia ;o)

Jaha, mihinkähän nyt ryhtyis? Vielä olis aikaa joku juttu vääntää. Yksi sukkapari on tekeillä, ensimmäinen sukka valmis ja toisesta varsi puolessa välissä. Sitä voi aina välityönä jatkaa, mutta pitää nyt hyvän tähden saada aloittaa vielä joku muukin työ!

21.2.2007

Keskiviikon yskähdykset

Ilmeisesti puoli Suomea on flunssassa, niin ainakin minä olen. Voisin pahoitella teille sitä, että en ole kovin innostava jaksanut olla kuluneella viikolla enkä ole keksinyt tempauksia ja sirkushuveja teille :). Kuitenkin, on taas keskiviikkoraportin aika. Itselläni on yksi neule odottamassa bloggausta, se kerkeää seuraavaan raporttiin.

15 kiloa on todella lähellä, vain muutaman sadan gramman päässä. Se on oikeasti hurja määrä neulottua lankaa, 300 kerää! Vielä on viikko aikaa, mennäänköhän yli 20 kilosta?

  • Kaksi kiloa ovat neuloneet ajvilla, Helmis ja Pirjo
  • Kaikki ovat avanneet hamsteritilinsä
  • Sire on tippunut pois leikistä
Mutta sitten varsinaiset saldot, tarkastakaa jos näissä on jotain huomauttamista niin käyn läpi tarkemmin blogin viestit. Yritän tarkastaa vielä ensi viikolla kokonaissaldon tarkemmin, näin flunssasena tekisin varmaankin vain enemmän vahinkoa saldoille laskemalla niitä kokonaan uusiksi.

  • Ajvilla, 2776 grammaa ja 9 neuletta
  • Alien, 130 grammaa ja 4 neuletta
  • annaliina, 433 grammaa ja 4 neuletta
  • Elli 103 grammaa ja 3 neuletta
  • Hanna K 175 grammaa ja 3 neuletta
  • hanna-h 1599 grammaa ja 10 neuletta
  • Helmis 2608 grammaa ja 25 neuletta
  • Iva 430 grammaa ja 5 neuletta
  • Katri 725 grammaa ja 6 neuletta
  • Kimalainen 190 grammaa ja 4 neuletta
  • Marja 550 grammaa ja 3 neuletta
  • Merjuli 50 grammaa ja 1 neule
  • Pirjo 2292 grammaa ja 13 neuletta
  • Sari 101 grammaa ja 7 neuletta
  • Strilla 80 grammaa ja 3 neuletta
  • Susanna 41 grammaa ja 2 neuletta
  • Taija K 348 grammaa ja 6 neuletta
  • Tui 384 grammaa ja 5 neuletta
  • Tuitu 122 grammaa ja 2 neuletta
  • Villapallo 385 grammaa ja 6 neuletta
  • Zeska 275 grammaa ja 5 neuletta
Ansiokkaasti olette neuloneet. Grammoissa johtaa ajvilla ja neuleiden lukumäärässä Helmis. Kärjen kamppailu on melko tasaista, mukaan mahtuu vielä muutama muukin jos takataskussa on isohko neule kesken.

Vielä on viikko aikaa, oletteko tutkineet jo mahdollisia jämälankaideoita? Onko ollut vastoinkäymisiä hamsterikuun kanssa, koira/lapsi/kissa/posteljooni syönyt neuleen ja piilottanut puikot? Puikot sulaneet neulevauhdista?

Lisää sukkia

Olen saanut kahdet sukat valmiiksi. Ensin nämä "oikeat" hamsterisukat.
Lankana 7-veljestä, grammoja kulutettu 55 g. Malli oma. Ranskalaisen kantapään ohje Ullasta.


Ja sitten nämä toiset. Niistä pyytäisin mitä kauneimmin vähän säälipisteitä, koska ne ovat UFOT. Ja tässä tarina: Joskus reipas vuosi sitten aloin näitä tekemään ja kun tuli kevät ja kesä niin eihän niitä tarvinnut. Syksyllä kaivelin nämä esille, mutta kovin hi-taaaaas-ti kerroksia on tullut. Päätin tehdä nämä valmiiksi, että tulevalla omistajallansa olisi edes hienoinen mahdollisuus käyttää niitä tänä talvena. Jotain tekemisen puisevuudesta kertoo se, että kun aloitin tekemään kärkikavennuksia, niin en saanut aikaiseksi tehdä noin 10 kerrosta vaikka monena aamuna ja iltapäivänä olisi työmatkoilla ollut hyvää aikaa. Tänään vihdoin kiskaisin ja tein ne kavennukset! Hyvä minä.

Tekniset tiedot: Lankana 7-veljestä, puikot 3 Addit, sukkien koko 45, kantapäänä tavallinen (saksalainen) kantapää vahvistettuna ja grammoja kulutettu 145 g. Malli oma. Kuva antaa sukista hieman vääristyneen kuvan, sillä kuvassa mallina olevan ja sukkien saajan jalan koon välinen ero on 10 numeroa.

Olen myös lahjoittanut poikani päiväkotiin 480 g jämälankoja, lähinnä tekokuituja joista en pidä. Otettiinko näitä huomioon mitenkään? Jos ei niin ei se mitään. Sain arviolta 5 g ruskeata villalankaa työkaverilta, koska minulla ei ollut yhtään tumman ruskeaa lankaa ja tarvitsin sitä kipeästi huovutetun pannulapun viimeistelemiseen.

Olen unohtanut kokonaan kertoa, että karkkilakko kesti täällä vain viikon. Sitten oli pakko saada salmiakkia :)

Jotain valmista

Sain eilen huovutettua välipaloina neulotut patalaput - jotain siis minullakin viimein valmiina. Kuva on järkyttävän huono, mutta parempaakaan ei tähän aikaan illasta ole tarjolla... Huopasta kului näihin 130g.
Nyt näköjään onnistui kuvan lataaminen Bloggeriinkin - viimeksi yritin Firefoxilla ja se ei toiminut ollenkaan. IE näköjään toimii paremmin, mutta kyllähän Firefoxin kai pitäisi Bloggerin kanssa pelittää... Pitää varmaan päivittää kettua.

Sliparin suhteen on kumman toiveikas olo, ottaen huomioon että vasta eilen pääsin kädenteihin asti. Ja tänä aamuna kuvittelin jopa saavani matkaneuleena olevat sormikkaatkin valmiiksi ennen kuun vaihdetta... Saas nähdä miten neulojan käy.

Pelottava poncho

Huh, ehdinpäs vielä tämän illan laskentoihin. ;oDD

Kaksi päivää olen vääntänyt 15 numeron puikoilla Kauhavan Kangasaitan Melli-langasta itselleni ponchoa. Parisen vuotta olen tähänkin mallia miettinyt.. nyt tein helmineuleella ihan tavallisen kaitaleponchon (siis kaksi suoraa kappaletta, jotka ommellaan päistään yhteen). Kuvan laitan kunhan saadaan taas kameran patterit ladattua.

Lankaa meni yhteensä 630g.

Punnitsin muuten joka kerän erikseen (kun ei noin iso työ kuitenkaan onnistu ihan kirjevaa'alla punnita, heh) ja yhdessäkään kerässä ei ollut täyttä 100 grammaa. Vyötteessä tosin sanotaankin että "noin 100g", mutta kerän painot oli väliltä 90-98g!!! (Mulla meni lankaa siis 6 kokonaista ja yksi vajaa kerä, josta olin jo tehnyt pari koetilkkua ;o) .)

kuin kaksi eri marjaa..


Teinpä raitaseiskaveikasta sukat. Epähuomiossa muistin tehneeni ekaan sukkaan 1o1n-resoria loppuun (kun kerran kärjestä aloitin) mutta sepä olikin 2o2n. Noooh.. ei se kai haittaa. On tätä lankaa vielä toisiinkin sukkiin, jos häiritsee liikaa. Mokaa ei kuvassa näy, kuten ei huonon valon ja kameran ansiosta paljon muutakaan..
Lankaa kului 145g, erittäin tasan riitti yksi kerä.

Huikeat 14 grammaa

Tämä vapaavirkattu sydän valmistui ystävänpäivänä. Se ei ole mukana viime viikon grammoissa. 14 grammaa :D



Mieheni neulepusero on tässä vaiheessa - ei taida valmistua tämän kuun aikana:

unisukat



Ole mukana edelleen vaikka välillä tuntuu, että tökkii niin tämä neulominen että voisin heittää puikot seinään. Tai siis aikapula on, neulominen kyllä maistuisi. Tarpeeseen tein itselleni unisukat. Näillä pakkasilla on kylmä vaikka kuinka pitäisi tulta uuneissa. Lankaa en muista, joku itsekseen raidoittuva hemmetin ohut aaloetsydeemi se oli. Sukat näyttävät niin eriparisilta kuin nyt saman parin sukat voivat näyttää, mutta mitäpä tuosta. Ihanat nää ovat, ensi yönä pysyvät jalat lämpiminä. :)

Lngankulutus 44g. Kokonaissaldo 76g (huimaa...)

Corleone Kreikan saaristossa

Tänään valmistui The Ultimate Hamsterityö, neulepaita khakinvärisestä Novita Samoksesta nuoremman pojan kummisedälle syntymäpäivälahjaksi. Malli löytyy jälleen kerran uusimmasta Novitasta, mallin numero on 34. Erityisen ylpeä olen saatuani aikaan sievän (voiko näin sanoa miehen vaatteiden kyseessä ollessa) v-aukon! Nyt neulon itsellenni villatakkia, toistan villatakkia. Varsin sopivaa neulottavaa näillä pakkassäillä!

Kulutus 745 grammaa.

Rakkausvanttuut

Punaisesta Landista valmistui noin minuutti sitten vanttuut itselleni, ne on niin kauniin väriset! Tuon kuvaa myöhemmin tänään kun saan langanpätkät pääteltyä.

Saas nähdä miten käy tuon raitapaidan kanssa, siitä on nyt etukappale valmiina ja hihat lähtee puikoille tänään. Täytyy tikuttaa kuin mielipuoli! Jotta se valmistuu!

kulutus 80g, kokonaiskulutus 380g

Ei-ihan-täystuho akryylille

Nimittäin tätä lankaa jäi silti kummittelemaan puolitoista kerää. Huivi on Sagittaria, vaikkei siltä näytäkään. Lanka on 100% akryylia, jota olen jossain mielenhäiriössä joskus ostanut. Ei ehkä fiksu idea tehdä siitä huivia (tai tehdä mitään ylipäätään) mutta tämmönen siitä tuli. Ei ole pingotettu, pingotan sitten vanhempieni luona kun on tarvittavat välineet siihen.

Päivän myöhästynyt hesarikin halusi kuvaan (sorry, ei nyt jasa rajata sitä pois kun taidoillani siihen menee, noh, tovi..)
Puikot oli 5.0mm addit ja lankaa kului 172g.

20.2.2007

Sitä sun tätä

Viikon varrella valmistuneita olis tässä:
  1. kassi Fritidsgarnista, 142 g
  2. Neulatyyny Fritidsinjämistä, 19 g
  3. Peitto ja tyyny Sisu-kissalle (ekaluokkalaisen koulussa tekemä pehmo), Teddy 100 g
  4. Liivi meikäläiselle, Novitan Jussi-langasta, 297 g

Vähän sitä sun tätä siis tällä kertaa.

Perheen hiihtolomat on pitäneet aika tehokkaasti muissa puuhissa ja uuden tietokoneen opettelu on vielä aika vaiheessa, mm. kuvia en ole päässyt siirtämään. Laitan niitä sitten, kun sopiva väli piuhojen etsinnälle, liittämisille sun muille operaatioille löytyy.

Kevyt kaalimato

Valmistuipa tuossa keväthaalari nuoremmalle pojalle. Haalarissa on huppu ja tupsukorvat, mallin löydätte uusimmasta Novitasta, voitte päissänne vaihtaa värin kaalimadon vihreäksi. Lankana siis Novitan Palma ja Samos ja painoa vain 198g.

Loput keskeneräiset hamsterityöni ovatkin sitten raskaampaa osastoa...

Hups!

Kävin Berliinissä työmatkalla. Mukaani kiltisti lähti Novitan Nalle, josta neuloin siellä 10 kalatilkkua eli valmiiden töiden paino 35g. Mukanani oli myös I DO ja siitäkin on jo ensimmäinen hiha valmiina. Mutta sitten kävi niin, että oho ja hups ja menin katsastamaan muutamat lankakaupat ja mukaani lähti 3,5 kiloa lankaa. Laukkuuni eivät edes kaikki ihanat pienet pallerot mahtuneet, onneksi lentokoneeseen saa vielä viedä käsimatkatavaroita ;)
ps. Kirjoitan tarkemmin kaupoista ja ostoksista blogiini Lankataivas http://sire.iki.fi

Hiljalleen valmistuneita

Kuukausi alkaa hiljalleen käydä vähiin, mutta jotain olen silti kerennyt saada aikaiseksi.
Valmistuneita töitä voitte käydä kurkkimassa täällä blogissani.
Lankoja vähentynyt vain 550 g. Toivottavasti saan vielä edes puolet pois reilussa viikossa.... pieni toivon kipinä elää silti. Onpas tänne tullut hienoja kuvia töistänne.....
-Marja-